Soutuharjoitusajat 2026
Harjoitussoudut lähtevät rannasta sunnuntaisin klo 17 ja keskiviikkoisin klo 18. Olethan ajoissa vajalla.
Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet harrastajat!
Ensikertalaiselle infoa
Albatrossilla on kolme kirkkovenettä, joihin kuhunkin mahtuu 14 soutajaa ja seuran oma perämies.
Yleensä harjoituksiin osallistujista kysellään seuran WhatsApp sivulla, jotta kaikki näkevät ennakkoon että soutajia on tulossa riittävästi. Vaikka ei ole ilmittautunut etukäteen niin mukaan pääsee tulemalla rantaan. Jos soutajia on enemmänkin, voidaan porukka jakaa useampaan veneeseen. Veneet täytetään soutajien tulojärjestyksessä ja veneet lähtevät liikkeelle heti, kun paikat ovat täyttyneet. Rantaan kannattaa tulla ajoissa niin tällöin soutuporukoiden kokoaminen osallistujen kunnon mukaan on helpompaa.
Soutulenkit lähisaaristossa kestävät noin 1-2 tuntia.
Mukaan kannattaa varata urheiluvaatteet ja -jalkineet, juomista ja tarvittaessa hanskat - esimerkiksi kevyesti pehmustetut hansikkaat estävät hiertymien syntyä. Erityisiä liukuvapintaisia soutuhousuja ei tarvita, sillä kaikissa veneissämme on liikkuvat penkit. Paidan tai takin helma ei saa ulottua paljolti vyötärön alapuolelle, jottei helma sotkeudu penkin rulliin
Ensimmäiset kerrat ovat ilmaisia, jotta voit kunnolla tutustua lajiin.





